KaPon uusi "aluevaltaus"

Junnulentopallokausi päättyi viime vuonna jo marraskuussa. Sitten kaikki menikin turnausten osalta ymmärrettävästi aika arpomiseksi. Monta kertaa oltiin turnausta tämän jälkeen jo vähän järjestämässä, mutta lopulta ei sitten kuitenkaan. Turnaukset jotka ehdittiin järjestämään pelattiin suurimmalti osin ilman yleisöä. Ehkä vähän tämänkin johdosta KaPon junnulentis järjestää kesän aikan 2 beachiturnausta. Turnaukset järjestetään hyväkuntoisella Läyliäisten Beach-areenalla.

Jyrki Nurminen Beach Volley Oy (JNBV) ja Lentopalloliitto ovat sopineet, että tänä kesänä JNBT-kiertueen lisäksi pelataan Jyrki Nurminen Challenger kiertuetta. JNCT-kiertue on JNBT-kiertueen alasarja, josta saa myös SM-ranking pisteitä ja sille järjestetään oma finaalitapahtuma. JNCT-kiertue on avoin kaikille ja sopii loistavasti junioreille ja aktiiviharrastajille, jotka haluavat kehittyä kohti kilpapelaamista. 10-11.7 JNCT-kiertueen osakilpailu pelataan Läyliäisissä ja järjestelyistä vastaa KaPon B-poikien joukkue vanhempineen. Mahdollista että hiekalla nähdään myös Karkkilan pelaajia.

Aikuisten Beach-kiertueiden lisäksi juniorit pelaavat omaa SM-kiertuettaan ikäryhmittäin ja elokuussa on 6-8.8 KaPo järjestää U16-ikäluokan SM-osakilpailun samaisella Läyliäisten Beach-areenalla. Turnauksessa siis pelaavat U16-ikäiset tytöt ja pojat. Osallistujamäärästä riippuen pelit on mahdollista aloittaa jo perjantaina illalla ja loppuottelut pelataan sunnuntaina. Tässä turnauksessa on mukana myös Karkkilan omia junnupelaajia.

Pitkän tauon jälkeen on siis mahdollista nähdä taas KaPon junnulentopalloilijoita tositoimissa. Kummassakin turnauksessa on tietenkin pystyssä kahvio tarjottavineen varmistamassa yleisön viihtyvyyden. Tiedossa on siis säätiedotuksia enempiä arvailematta KaPon historian kuumin beachkesä! Laitahan siis nämä menovinkit muistiin...