KaPon A-tytöille alumestaruuspronssia 

Itsenäisyyspäivänä pelattiin Etelän alueen lentopallon A-tyttöjen aluemestaruusturnaus Kouvolassa. Lopputurnaukseen olivat tiensä selvittäneet neljä joukkuetta jotka olivat KaPon lisäksi KoLe-57 Kouvolasta, Puma Helsingistä ja Perttulan tähti Perttulasta. Turnaus pelattiin yksinkertaisena sarjana ja näin ollen jokainen peli oli tärkeä sijoituksen kannalta. 

KaPo aloitti pelit isäntänä ollutta KoLea vastaan ja ensimmäisestä pelistä oli odotettavissa tiukka peli aikaisempien kohtaamisten perusteella.  Ottelu tarjosi tasaista peliä ja erien loppupuoliskolle edettiin tasatahtia. Erien lopussa näkyi kuitenkin vastustajan vanhempien tyttöjen kokemus ja KoLe vei molemmat erät ja näin ollen voiton 2-0.  

Seurava ottelu turnauksessa oli Perttulaa vastaan, joka on ollut vuosien saatossa haastava vastustaja. Ensimmäisessä erässä KaPo oli lähellä lähteä mukaan Perttulan pelityyliin, mutta erä saatiin vietyä päätökseen KaPon komennossa. Toinen erä olikin sitten jo selkeästi hallinnassa ja koko ottelu kirjattiin KaPolle 2-0 

Kolmannessa ja viimeisessä pelissä vastaan asettui vastaan tuleva aluemestari Puma, jota KaPo lähti tosissaan haastamaan.  Pelin kummatkin erät olivat hyvin tasaisia, mutta tässäkin kohtaamisessa näkyi vastustajan kokeneisuus ja he pääsivät kääntämään kummatkin erät loppupuolella hyväkseen ja näin ollen ottelu meni Pumalle 2-0 lukemin. Kokonaisuutena tämä oli ehdottomasti joukkueen paras peli turnauksessa. 

Aluemestaruus meni siis Pumalle, hopeaa sai KoLe-57 ja pronssimitalit ripustettiin KaPon kaulaan. Turnauksessa palkittiin joukkueen parhaat pelaajat ja tämän turnauksen osalta palkinnon sai Olivia Klemola 

Joukkueessa pelasivat: Malla Majasalmi, Maikku Majasalmi,  Olivia Klemola, Roosa Kahila, Siiri Varhala, Ida Mäki, Elli Kaukolinna ja Åsa Hakalax