KaPon A-tytöillä väkevä paluu parketille

Viime kausi sai lentopallonkin puolella nopean lopun -  kausi jäi junioripelien osalta vajaaksi ja loppusijoitukset jäivät ratkaisematta. Naisten 2-sarjassa onnistuttiin varmistamaan paikka ylempään 2-sarjaan jo ennen sarjan loppumista ja pelaamatta jäi vain yksi ns. merkityksetön ottelu. Alkavana kautena ei Karkkilassa kuitenkaan nähdä naisten 2-sarjan lentopalloa vaan edustusjoukkueen "valtikka" siirtyy alkavana kautena miesten aluesarjassa pelaavalle suurimmalta osin KaPon B-pojista muodostettavalle joukkueelle. Päätös olla osallistumatta 2-sarjaan oli vaikea ja taustalla painoivat monet luonnolliset syyt mm. opiskelukiireet, muuttuneet elämäntilanteet sekä myös pienet loukkaantumishuolet. Sensijaan A-tyttöjen sarjaan osallistutaan sitäkin suuremmalla innolla ja hieman uudistuneella joukkueella.

KaPon A-tytöt aloittivat sarjakautensa viime lauantaina tasonmittausturnauksella Maskussa. Ensimmäisessä ottelussa vastaan tuli vahva kotijoukkue Maskun Kataja ja verkon toisella puolella nähtiin myös 1-sarjapelaajia. Kapo pelasi kuitenkin ennakkoluulottomasti ja vei ensimmäisen erän tiukasti 25-23. Toinen erä meni puolestaan Katajalle. Mentiin siis kolmanteen erään ja kaikki näyttikin hyvältä lukemissa 12-8. Tästä Kataja onnistui kuitenkin kirimään 13-12 johtoon, mutta KaPo vastasi vielä ja pääsi yrittämään tilanteessa 14-13 ottelun katkaisua. Tällä kertaa kovuus loppuhetkillä ei vielä riittänyt ja lopulta ratkaisuerä hävittiin 16-14. Tämä peli tiedettiin etukäteen hyväksi tasonmittaukseksi ja kun onnistuttiin laittamaan vastustaja näinkin tiukoille - antaa se paljon lupauksia tulevaan.

Toisessa ottelussa Espoo Lentistä vastaan oli ensimmäisessä erässä hieman käynnistysvaikeuksia, mutta erät kuitenkin aika selvästi kotiin lukemin 25-18 ja 25-13. Viimeiseen ottelun vastustajan oli Järvenpään Blues Volley ja panoksena turnauksen 2. sija. Ensimmäinen erä oli tiukka ja taas tauon jälkeen pelattiin vähän käsijarru päällä. Lisäksi Blues onnistui rohkealla syöttö- ja hyökkäyspelillä vaikeuttamaan KaPon pelaamista, mutta lopulta erä päättyi voittoon lukemin 25-23. Toisessa erässä vastustajan henkinen selkäranka murskattiin kovalla syötöllä jo alkuerässä johdon ollessa parhaimmillan jo 8-0. Loppueräkin sujui KaPon komennossa ja päättyi 25-9. Näin KaPo sijoittui turnauksessa 2. sijalle ja jatkaa seuraavassa turnauksessa marraskuun alussa pelejä A-tyttöjen SM-sarjassa poolissa C, jossa siis pelaa sijoilla 9-12 tällä hetkellä olevat joukkueet.

Loppujen lopuksi taukoa peleistä tuli yli puoli vuotta. Tämä näkyikin peliotteissa joissain tilanteissa vielä pienenä arkuutena - mutta kokonaisuutena aloitusturnausta voi pitää erittäinkin onnistuneena. Joukkueessa on myös pari uutta pelaajaa ja tottakai vie vähän aikaa että totutaan pelaamaan yhdessä vielä paremmin. Tällä kaudella A-tytöissä pelaavat Åsa Hakalax, Ada Akkanen, Maikku Majasalmi, Minttu Grönholm, Siiri Suomi, Elli Kaukolinna, Ida Ahlstedt, Milla Heiniö, Heta Mäenpää sekä Malla Majasalmi.